Tore

1v 7kk
FI MVA Maiskis Oberon
"Tore, Tuures, Torso, Kakara, Torvelo"
Australiankelpie
s. 21.09.2012
KoiraNet

Lonkat A/B
Kyynärät 0/0
Polvet 0/0
Selkä VA1 (viimeinen kylkiluupari puuttuu), SP0, LTV0
Silmät OK
LTE 126p, laukauskokematon



Koiratonta elämää tuli eleltyä hetki vanhemmilta muuton jälkeen, kun Max ja Ira jäivät molemmat sinne rauhallisemmalle seudulle asumaan. Tylsäähän se oli ja iloa elämään piti saada. Toisinaan kun onneakin voi ostaa. Laitoin Toren kasvattajalle viestiä ja sainkin nopeasti vastauksen; pennut olivat juuri syntyneet ja yhdestä uroksesta neuvottelut kesken. Ei muuta kuin tutustumaan kasvattajaan ja Toren isään + omistajaansa. Todella hyvältä vaikutti ja tykästyin Toren isään heti, joten sovittiin alustavasta varauksesta.

Pentuja kävin katsomassa useaan otteeseen, ensimmäisen kerran pentujen ollessa pariviikkoisia palleroita. Seuraavalla käynnillä pennut olivat jo vähän isompia, ja Tore vietti aikaansa mun sukkaa syöden, vaikkei kuulemma pitänyt kaikista ihmisistä ja oli hieman varovainen. Ehdottomasti mun suosikki uroksista. Voi sitä onnen määrää kun kuulin, että kasvattaja oli miettinyt, että se voisi olla juuri se mun pentu. Enkä olisi parempaa koiraa voinut saada.

Olihan se aluksi vähän varovainen ihmisiä kohtaan ja pelkäsi hieman vieraita koiria. Ahkeralla sosiaalistamisella hyvä siitä tuli!


Hullu se on. Vilkas ihmisiä rakastava pusukone. Pienikin vilkaisu sitä kohti, ja kelpie on jo kiipeämässä syliisi kovaa vauhtia. Vastaantulijoillekin heilutetaan häntää huomion toivossa. Intoa ja energiaa ei puutu mistään tekemisestä. Treenatessa joskus hieman tosikko, päivästä riippuen.

Kotioloissa huomaamaton, ellei ole suunnistamassa syliä kohti (tai nälkäinen, tai tunkemassa kuolaista palloa käteen). Hellyydenkipeä ja haluaa usein olla ihmisten lähellä. Tunkee öisin peiton alle nukkumaan, vaikka olisi kuinka kuuma. Pitää tarkkaan huolen siitä, ettei ruoka-aika vahingossakaan pääse unohtumaan. Mun käteen juuri sopivan herkkis, vaikka vähän kovapäisempää koiraa etsinkin. Tore on opettanut, että nää herkät vaan on mulle sopivampia. Toisinaan tuntuu, että se tekee asioita pelkästään ajatuksen voimalla, lukee mua pelottavan hyvin ja tietää aina, mitä olen seuraavaksi tekemässä. Joskus se tuntuu tietävän sen jo ennen kuin itse tiedän.

Mahtava harrastuskaveri kaikkiin lajeihin. Tällä hetkellä harrastetaan pääasiassa vetoa ja agilityä. Tokoillaan silloin kuin jaksetaan, eli nykyään hyvin harvakseltaan, mutta temppuillaan senkin edestä. Näyttelyistä on sertit kasassa, mutta katsotaan, josko me vielä kehiin eksytään. Tore on niin helppo ja vaivaton esittää ja kulkee tungoksessakin mukana helposti, sen kanssa näyttelyissä on kiva pyöriä.

Harrastuksissa aivan huippu, tekee kaiken täysillä - joskus ehkä vähän liiankin täysillä. Opettaa mua enemmän kuin minä koiraa. Palkkautuu niin namilla kuin lelullakin, toimii kyllä pelkkien kehujenkin voimalla moitteetta. Huipputyyppi!

7vko